Haluan mennä. Mutta en kuitenkaan.
Jokin vetää lavalle. Jokin työntää mahdollisimman kauas pois.
Kasvoille leviää vuoroin utelias innostus ja vuoroin kauhun jähmetys.
Haluan tulla nähdyksi, hyväksytyksi. Mitä jos tulenkin nolatuksi?
En pystyisi mennä, mutta en voi olla menemättäkään.
Mitä jos epäonnistun?
…Mitä jos onnistun?
Esiintymisjännitykseen liittyy usein voimakkaita ja sekaviakin tunteita. Ne saavat mielemme singahtelemaan edestakaisin – toisaalta tunteita nousee vilkkaan ajattelumme tuloksena. Tunteet ovat kuitenkin eri asia kuin mielemme tuotokset ja ne ovat tärkeä osa hengissä säilymistämme.
Tässä postauksessa kerron viisi askelta, joiden avulla pääset kohti tunteittesi hyväksyvää vastaanottamista. Kun harjoittelet näitä taitoja elämässäsi, tunteiden välttelystä aiheutuva kärsimys vähenee. Pystyt valitsemaan suhtautumisesi omia tunteitasi kohtaan sen sijaan, että toimisit niin sanotusti ”autopilotilla” kamppailumoodissa. Jos tämä kuulostaa hyvältä, jatka lukemista!
Se miten suhtaudumme tunteisiimme vaikuttaa vahvasti siihen, miten pärjäämme esiintymisjännitykseen liittyvien kokemustemme kanssa. Meissä on isoja eroja siinä, miten olemme lapsuudessa oppineet suhtautumaan omiin tunteisiimme, tai miten ylipäätään tunnistamme tunteitamme. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä harjoitella tunnetaitoja.
Tunteiden ERITTÄIN lyhyt oppimäärä
Tunteet ovat kehollista energiaa, sisäisiä viestejä tarpeistamme. Tunteet ovat aaltomaisesti hetki hetkeltä vaihtelevia tiloja kehossamme, joiden tarkoitus on saada meidät toimimaan siten, että tarpeemme tulisi tyydytettyä ja säilyisimme hengissä. Niin kutsuttuja perustunteita ovat mielihyvä, suru, pelko, viha, inho ja hämmästys, ja kaikilla niillä on tärkeä tehtävänsä.
Mielihyvä viestii turvallisuudesta ja on kohti liikuttava tunne, kun taas pelko varoittaa vaaroista ja liikuttaa pois päin. Suru viestii menetyksestä, viha taas siitä että rajojamme on jollain tavalla rikottu. Hämmästys laittaa meidän pysähtymään ja uudelleenarvioimaan tilannetta. Inho pyrkii pitämään meitä etäällä epäterveellisistä asioista.
Perustunteilla on muunnelmia kuten innostus, turhautuneisuus tai alakulo. Lisäksi on tunneyhdistelmiä kuten häpeä, syyllisyys tai malttamattomuus. Usein koemme samanaikaisesti monia eri tunteita, jotka voivat olla ristiriidassakin keskenään.
Häiritsevästä esiintymisjännityksestä kärsivät ihmiset tunnistavat usein ahdistavan tunteen. Ahdistus liittyy vaikeuteen hyväksyä sitä miten asiat ovat juuri nyt. Usein jännityskeskusteluissa nousee esiin myös epävarmuus ja pelko.
Omalla kohdallani ja toisinaan myös kollegoissa ja oppilaissa olen huomannut, miten esiintymisjännitys voi saada aikaan lamaantumista tai ärtynyttä käytöstä. Nämä reaktiot kielivät eräänlaisista tunnekerrostumista. Olemme saattaneet oppia häpeämään omia tunteitamme, jolloin voimakkaat tunteet saavatkin meidät jähmettymään tai suojaamaan haavoittuvuuttamme kiukulla. Puhdas tunnekokemus on siellä ytimessä, eikä sitä ole joka hetkessä ihan helppo tavoittaa. Tätä ”tunnesipulia” voi alkaa hyväksyvästä havainnoimisesta käsin kuorimaan kerros kerrokselta.
Esiintymisjännittäjillä huomion valokiila saattaa ylenpalttisesti sohottaa negatiivisiin tunteisiin – vaikka juuri sitä emme haluaisi. Pyrimme usein tiedostamattamme aktiivisesti välttelemään kaikkea epämiellyttävää kuten epävarmuuden, pelon ja kauhun tunteita. Välttelemme mitä moninaisimmilla tavoilla: somettamalla, syömällä, juomalla, pelaamalla, shoppailemalla… mutta ennen kaikkea päämme sisällä.
Mielemme tuottaa mielipiteitään tunteista usein huomaamattamme. Mielemme yrittää järkeillä meitä irti ikävistä tunteista hyvin automaattisesti, tai sättii meitä siitä millaisia tunteita koemme. Tosiasia kuitenkin on se, että mielemme ei voi valita, mitä tunteita meissä nousee. Tunteiden pitkäaikainen välttäminen ei ole terveydellemme hyväksi – se vie myös kohtuuttomasti energiaa ja kaiken huomiomme. Meillä on onneksi vapaus toimia toisin.
Kohti hyväksyvää havainnointia
Kaikki tunteemme ovat meille elintärkeitä, eivätkä ne mielemme arvioista huolimatta ole ”hyviä” tai ”huonoja” – ne ovat vaan tunteita. Kamppailun ja välttelypyrkimysten sijaan voimme harjoitella erilaisten tunteidemme hyväksyvää havainnointia ja vastaanottamista. Nämä viisi askelta, lempeästi otettuina, ovat merkittäviä hyväksynnän polulla:
1. Pysähdy
Kun huomaat tunteen, pysähdy. Älä tee hetkeen mitään, jos se suinkin on mahdollista.
2. Hengitä
Pyri hengittämään yhdessä tunteen kanssa, kohti sitä aistimusta jonka se saa kehossa aikaan.
3. Tunnista
Pyri löytämään tunnetta vastaava sana. Jos se ei heti onnistu, ei hätää. Tärkeintä on, että huomaat tunteen aikaansaamat aistimukset kehossasi – voit kokeilla sanoittaa niitäkin.
4. Tarkastele
Mistä tämä tunne saattoi tulla? Mitä tapahtui tätä ennen? Laukaisiko sen jokin ulkoinen ärsyke vai oma ajatus? Mitä viestiä tunne tuo mukanaan, mistä tarpeesta se kertoo?
5. Hoivaa
Voitko suhtautua tunteeseesi hyväksyvästi ja myötätuntoisesti? Voitko täyttää sen tarpeen, josta tunteesi viestittää? Voitko tarjota itsellesi turvaa, lohtua, kilttejä ja kannustavia sanoja, kehosi hoivaamista, ihmisten pariin hakeutumista, omaa aikaa tai mikä ikinä tarvitsetkaan?
Meidän esiintymisjännittäjien uhkatutkat ovat aika herkkiä hälyttämään. Kun huomaat esimerkiksi pelosta aiheutuvan stressireaktion nousevan, sinun ei tarvitse aktiivisesti pyrkiä siitä eroon. Sinun tärkein tehtäväsi on huomata ja hyväksyä sisäiset tapahtumasi ja sen myötä päättää miten toimit – vai toimitko.
Pelko yrittää viestittää, että ”älä mene lavalle, siellä on vaarallista, pysy poissa sieltä”. Kun huomaat tämän, voit ottaa pelon tunteesi vastaan ja hoivata sitä, suoda itsellesi rakastavia ja kannustavia sanoja, ja päättää mennä lavalle – pelon kanssa. Tämä vaatii hieman harjoittelua ja totuttautumista, mutta kamppailun vähentyessä on hyvin palkitsevaa.
Voitko hyväksyä itsesi ja tunteesi ehdoitta? Voitko sallia itsesi olla tunteva ihminen? Miten voisit vastata tarpeisiisi, joista tunteesi viestivät? Juuri tänään, juuri nyt?
