-No eihän tämä nyt mitään ollut. Kuka tahansa olisi pystynyt samaan.
Tämä on yksi tapa, miten Huijarimuusikko vastaa saadessaan esityksestään myönteistä palautetta ja kiitosta.
”Tämä ihminen ei nyt kyllä ole pätevä arvioimaan – tai sitten hän on erehtynyt. Tai tahtoo vain olla ystävällinen.”
Tämä on eräs ajatus, jolla Huijarimuusikko mitätöi palautteen ja kyseenalaistaa palautteenantajan arviointikykyä.
Huijarimuusikko – eli huijarisyndroomasta kärsivä muusikko – elää päänsä sisällä hyvin vilkasta elämää. Huijarimuusikon mielellä on paljon sanottavaa niin hänen musiikilliseen ilmaisuunsa, kykyihinsä, omaan arvoonsa kuin muihinkin ihmisiin liittyen. Ehkä kaikkein voimakkain luovuutta ja motivaatiota syövä Huijarimuusikon oppima asenne on tämä:
”Virhe on merkki osaamattomuudesta.”
Tiina Ekmanin (2022) mukaan huijarisyndroomalla tarkoitetaan voimakasta sisäistä kokemusta omasta osaamattomuudesta, joka ei sovi yhteen todellisuuden tai ympäristön palautteen kanssa. Huijarisyndroomasta kärsivä henkilö ei kaikista onnistumisistaan huolimatta usko osaavansa oikeasti, vaan että onnistumiset ovat olleet kiinni tuurista, erehdyksestä tai ylettömän suurista ponnistuksista. Näin ollen onnistumisen toistuminen näyttäytyy epätodennäköisenä – ellei mahdottomana.
Selvisin tästä kerrasta… miten ihmeessä selviydyn seuraavista paljastumatta?
Huijarisyndroomaan liittyy voimia nakertava pelko ”paljastumisesta”: siitä että muut tulevat jonain päivänä näkemään asian todellisen luonteen. Tähän liittyvän pettymyksen ja häpeän odottaminen, väistely ja ennakointi ovat hyvin kuormittavaa, ja voivat pahimmillaan aiheuttaa uupumusta, ahdistusoireita, paniikinomaisia olotiloja ja masennusta.
Mikä sitten on Huijarimuusikon synkin salaisuus?
Osaamattomuus mainittu – ja se voi muusikon kohdalla tuntua hyvin kivuliaalta, jo pelkästään ajatuksen tasolla. Lavalle mennään kaikkineen. Sinne astellaan oman kokemusmaailman kanssa, hyvin haavoittuvaisena. Valoineen ja varjoineen, oltiin niistä tietoisia tai ei. Hommaa tehdään omalla persoonalla ja usein hyvin henkilökohtaisella otteella. Jos siinä saa osaamattoman (tai jonkin muun) leiman otsaansa – itseltään tai muilta – se voi jättää pysyvän emotionaalisen jäljen.
Useimmiten Huijarimuusikko kuitenkin järjen tasolla tietää osaavansa riittävästi. Että hänellä on hallussaan riittävä tietotaito, mitä hän tarvitsee suoriutuakseen tilanteesta kunnialla. Hänellä on kokemusta instrumentinhallinnasta, esiintymistilanteen hallinnasta, äänentoistotekniikan hallinnasta… mitä ikinä sitten tarvitseekaan. Hän tietää klaaraavansa ne.
Hän tietää, mitä se edellyttää, että saa tilaisuuksia käyttää ja näyttää osaamisensa: verkostoitumista, markkinoimista, näkyväksi tulemista. Hän saattaa jopa tietää, että virheen tekeminen ei ole osaamattomuuden merkki – että se itse asiassa kuuluu prosessiin. Jossain vaiheessa, isommin tai pienemmin.
Mistä sitten kiikastaa?
Tietäminen on mielen valtakuntaa. Mielellä on voimakas taipumus ja tarve tietää asioita, ja usein annammekin tietämiselle runsaasti painoarvoa. Ihminen on luonut järjestelmän, jossa tuntuu kovin tärkeältä kyetä arvioimaan asioita objektiivisesti ja perustelemaan sitä kiistattomasti tietämiseen nojaten. Musiikissa onnistumista on kuitenkin vaikea mitata, koska se vaikuttaa kuulijaansa ja tekijäänsä valtaosin alitajuisella tasolla.
Tietämisen lisäksi mielen taipumus on poukkoilla ja tuottaa hyvin hyödyttömiäkin teemoja – jotta voisimme pysyä osana laumaa ja turvassa. Teemoja, kuten uhkakuvia epäonnistumisesta (jotta voisimme välttää niitä), vertailuja ja lokerointia (jotta tietäisimme miten ja missä roolissa meidän olisi asianmukaista tulla tilanteisiin), sääntöjä (jotta osaisimme toimia muiden odotusten mukaisesti), suhdekehyksiä (jotta emme vain järkyttäisi kenenkään mielenrauhaa tai maailmankuvaa).
Meidän olemuksemme koostuu kuitenkin muustakin kuin mielestä. Mielemme sisältö – olimme siitä tietoisia tai emme – saa aikaan tunteita. Kehollisia vireystiloja, joiden tarkoitus on saada meidät toimimaan. Voi kuvitella ja tunnustella, millaisia valmiusasemia esimerkiksi uhkakuvien maalailu saa kehossa aikaan.
Huijarimuusikon tyypillisiä tunnekokemuksia:
- epävarmuus, turvattomuus
- epäonnistumisen pelko
- onnistumisen pelko
- suoritusahdistuneisuus
- häpeän pelko
- auktoriteettipelko
- näkyväksi tulemisen pelko
- valheellisuuden kokemus
- ulkopuolisuuden kokemus
Huijarimuusikon mahdollisia toimintatapoja:
- ulkopuolisiin odotuksiin mukautuminen
- täydellisyydentavoittelu –> alisuoriutumisen kokemukset
- haastetilanteiden välttäminen (tilaisuuksiin tarttumatta jättäminen ja tyytymättömyys)
- kyvyttömyys sitoutua alaan
Osaamattoman täytyy olla edes mukava.
Itsekin löysin Huijarisyndroomaan liittyvän valeasukokoelmani takaa tuon osaamattomuuden kokemuksen, mutta sen takaa vielä jotain.
Nimittäin TAVALLISEKSI paljastumisen pelon.
Uskomuksen, että tavallisena minuna en voi kelvata laumaan. Että minun tulisi olla jotain käsittämättömän mahtavaa, joka kerta. Silloin tulisin hyväksytyksi muusikkona.
Voi voi.
Ei ole kumma että tekemiseni on ollut sirkustemppuilijan ja täysvetäytyjän välistä naamarinvaihtelua.
HOT rientää avuksi
Omalla kohdallani kävi hyvin – ajoissa. Musiikillisen motivaationi ollessa lähes finaalissa minulle tarjoutui tilaisuus alkaa harjoitella hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiä. Muodollisen harjoittelun parissa viihdyin kolme vuotta, epämuodollisesti harjoittelen koko loppuelämäni. Se tuntuu kohtuulliselta ja kutsuvalta.
Hyväksymis- ja omistautumisterapiasta (engl. acceptance and commitment therapy eli ACT) – voidaan puhua terapiasuuntauksena ja menetelmänä, mutta myös elämäntapana. Se kuuluu kolmannen polven kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, pääarkkitehtinaan yhdysvaltalainen Steven C. Hayes. Suomeksi menetelmän nimi lyhentyy näppärästi HOT.
Yhtenä merkittävänä erona perinteisiin psykologista hyvinvointia tukeviin muutosstrategioihin on se, että HOTissa ajatusten sisällöllä ei ole niin suurta painoarvoa vaan sillä, miten omiin ajatuksiin suhtaudutaan.
HOTista on saatavilla runsaasti kirjallisuutta (suomessa erityisesti Arto Pietikäisen Joustava mieli -sarjan teokset) ja tutkimusnäyttöä. Kuka tahansa voi koska tahansa lukea mitä on HOT. Ja sen jälkeen tietää mitä se on. Minäkin tiesin mitä se on, ja muistan ehtineeni ajatella että ”tuttua huttua”.
Taitojen oppiminen kuitenkin kysyy sitoutunutta harjoittelemista. Sen kokemista. Toistuvaa sopivaa altistusta, kehollisiakin muistijälkiä. Ja miten ravitsevaa oli harjoitella valmentajaopiskelijoiden kanssa yhdessä! Sai onnistua ja mennä metsään ja kaikkea siltä väliltä, jäämättä yksin ajatustensa kanssa.
On eri asia käsitellä tietoa vain mielen ja puheen tasolla, kuin ottaa siihen mukaan keho, tunteet, luovuus ja avoin jakaminen. Saada kuulla, ettei ole huijarikokemustensa kanssa ainoa eikä epänormaali – saati ymmärtää ettei niiden tarvitsekaan antaa määrätä elämää ja tekoja joita valitsen toteuttaa… se voi olla käänteen tekevää.
Opiskelun aikana harjoiteltiin seuraavanlaisia taitoja:
1. hyväksyvä tietoinen läsnäolo nykyhetkessä
2. tarkkailijan rooli suhteessa sisäisiin tapahtumiin
3. ajatusten eriyttäminen
4. tunteiden hyväksyvä kohtaaminen
5. arvojen kirkastaminen
6. omistautuminen arvojen mukaisille teoille
Taitoharjoitteluun kuului omista kokemuksista ja niiden tuottamista oivalluksista raportointi opiskelijakollegoille. Tultiin tietoiseksi, opittiin itsestä, ja harjoiteltiin tulemaan näkyväksi muille kaiken sen kanssa. Se oli syvästi vaikuttavaa työskentelyä, joka lisäsi rehellistä ja myötätuntoista yhteyttä itseen ja sen myötä myös muihin ihmisiin.
HOT-menetelmien myötä on mahdollista (muun muassa):
- Palata aistien kautta keholliseen läsnäoloon. Ankkuroitua tähän hetkeen ja luoda sisäistä turvaa mielen myllertäessä – jopa esiintymistilanteissa.
- Saada etäisyyttä niihin tarinoihin, joiden varaan on tottunut omaa muusikkoidentiteettiään rakentamaan. ”Minä” on niin paljon muuta, kuin siihen liittyvät sanalliset arviot. Ja se ”minuus” saa kuulua musiikki-ilmaisussa.
- Saada etäisyyttä hankaliinkin ajatuksiin ja tunnistaa ne oman mielen tuotoksiksi. Päättää hetki hetkeltä, ruokkiiko niitä vai ei. Päästää irti vertailuista, säännöistä, uhkakuvien maalailuista.
- Suostua omiin aaltoileviin tunteisiin myötätuntoisesti ja jopa avoimen uteliaasti. Pysähtyä tunteen ääreen silloinkin, kun mieli käskee lähteä metsästämään hyväksyntää jollain sellaisella tavalla, mikä ei ole linjassa oman itsen kanssa.
- Kirkastaa ajatus- ja tunnesuman keskeltä omat arvot, valita hetki kerrallaan se mikä tuntuu merkitykselliseltä. Sanoa selkeä ei sille mikä ei kutsu, ja selkeä kyllä sille mikä kutsuu.
- Johtaa omaa toimintaa aina uudelleen ja uudelleen kohti sitä, minkä syvällä tyynessä pohjavirrassa kokee oikeaksi. Sitoutua omaan suuntaansa pintakuohuista ja huijariajatuksista huolimatta.
Kiteytyksenä sanottakoon, että HOT-taitojen säännöllinen harjoitteleminen yhdessä muiden kanssa mahdollisti minulle alalla pysymisen. Huijari-osa minussa on ja pysyy, mutta harjoittelun myötä en enää ohjaudu puskemaan, vaikenemaan tai piilottelemaan. Osaan ja uskallan eriytyä Huijariin liittyvästä ulkopuolisuuden kokemuksesta, ja valita hetki hetkeltä olla tässä maailmassa ja musiikissa ihan vaan minuna.
Voiko sanoa olevansa toipuva Huijari? 🙂
Lukusuosituksia ja lähteitä:
- Ekman, Tiina 2022: Huijarisyndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä). Minervakustannus.
- Pietikäinen, Arto 2020: Joustava mieli. Vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen ylivallasta. Duodecim.
P.S. Empiirisen havainnointini mukaan meitä ulkopuolisuudessa ja itsekriittisyydessä kärvisteleviä muusikoita on aika paljon. Tämän vuoksi olen tuomassa maailmaan uuden koulutuksen – meitä varten, yhteistyössä Transformative Coaching Academyn kanssa.
Tutustu koulutukseen tästä!
