Tervetuloa blogiini! Tämä postauskokoelma kantaa monesta syystä nimeä ”Säröjä sävelessä”. Syy numero yksi: olen sanafriikki. Saan mielettömät kicksit sanaleikeistä ja sanojen monista merkityksistä. Sanoilla on uskomaton voima, ilmenevätpä ne sitten kirjallisessa, suullisessa tai ajattelun muodossa. Sanat voivat haastaa, sopivaan järjestykseen laitettuna.

Toinen syy liittyy siihen, mitä sana ”särö” itselleni edustaa. Tässä yhteydessä tarkoitetaan niin sanottua kokemuksellista säröä – ei äänielimistöllä tuotettavaa säröefektiä (siinä olikin sanaleikin huipentuma :D).

Kutsun säröiksi meissä itsessä olevia asioita, jotka jollain lailla koemme ei-toivotuiksi tai jopa virheiksi.

Asioita, kuten sisäisiä tai ulkoisia ominaisuuksiamme, haasteitamme, historiaamme, kokemuksiamme, tekojamme… mitä kaikkea meidän onkaan itsessämme vaikea hyväksyä. Säröjä äänessä, itsetunnossa. Säröjä minäkuvassa, musiikkisuhteessa. Keskeneräisyyttä, epätäydellisyyttä. Säröjä elämän sävelessä.

Toisista säröistä olemme tietoisia ja toisista emme. Jotkut säröt saa häivytettyä helposti ja kokonaan – toiset ovat pinnan alla tiukasti piilossa, mutta ohjailevat sieltä valintojamme, päivittäisiä tekojamme, eri tilanteissa suoriutumistamme ja jopa koko elämäämme. Näkyvät ja piilottelevat säröt ovat usein yhteydessä keskenään.

Kamppailu omien säröjensä kanssa voi olla nykyhetkessä estävä tekijä.

Se voi estää vapaata hengittämistä, läsnäoloa, oman äänen vapautumista ja kehittämistä, ilmaisua. Se voi estää tekemästä päätöksiä ja ottamasta askelia mihinkään suuntaan. Elämä voi tuntua jatkuvalta tyhjäkäynniltä. Toisaalta kamppailu voi laittaa meidät painamaan ikään kuin jarru ja kaasu yhtä aikaa pohjassa väärään suuntaan. Koneisto kuormittuu ja yhtäkkiä huomaamme olevamme hukassa.

Säröihin liittyy usein uskomuksia, kuten:

• kellään muulla ei ole näin vaikeaa
• olen erilainen/huonompi kuin muut
• mitä jos ihmisille paljastuu, että olen näin huono/taitamaton/heikko

Todellisuudessa suuri osa kadulla vastaan tulevista ihmisistä yhtä lailla kamppailee elämässään jonkin asian kanssa, pienemmän tai suuremman.

Säröt ovat ihmisyyttä.

Säröjä ei ole syytä kieltää, kammoksua tai pyrkiä salaamaan. Säröjä ei myöskään tarvitse puskea parantumaan tai poistumaan. Särö ei tarkoita että mitään olisi lopullisesti rikki.

Säröjä voi hoitaa. Niihin voi laittaa vaikka kimalleliimaa ja puhaltaa.

Esimerkiksi äänenkäytössä esteitä aiheuttavat tekijät ovat yleensä hoidettavissa: ääntä voi vapauttaa ja kehittää harjoittelemalla kehotietoisuutta ja uutta lihastyötä, sekä pyrkimällä yhteistyöhön mielen kanssa. Äänen kehittämisen ei koskaan tarvitse olla täydellisyyteen pyrkimistä tai massaan sulautumista. Ääni saa olla oma.

Isommassakin kuvassa sillä on suuri merkitys, miten suhtaudumme säröihimme. Olivatpa ne kuinka kipeitä tai häpeällisiä tahansa, niille voi antaa luvan olla, suoda niille myötätuntoa ja lohdutusta sekä pyrkiä pehmentämään omaa suhtautumista niihin. Itsensä hyväksyminen säröineen voi lisätä mielekkyyden kokemista ja vaikuttamisen mahdollisuutta elämässä. Me olemme kaikessa epätäydellisyydessämme täydellisiä!

Tärkein syy tämän blogin olemassaoloon on jaetun inhimillisyyden voima.

Täällä tehdään lempeällä asenteella erityyppisiä säröjä näkyviksi – ovathan ihmisenä olemisen kärsimykset, riemut ja kummallisuudet asioita, jotka yhdistävät meitä kaikkia. Jos yhdelläkin lukijalla on hieman kevyempi olo lukemisen jälkeen kuin oli sitä ennen, blogi on täyttänyt tarkoituksensa. 🙂

Säröjä tai ei, se mitä voimme aina tehdä, on hengittää tässä ja nyt.

Todeta sen mitä on meissä ja ympärillämme tässä ja nyt.

Ja antaa sen olla.